Minnalla on asiaa

Oulu
VAS, kulttuurilautakunnan jäsen, varavaltuutettu
Olen 39-vuotias lastentarhanopettaja, naimisissa ja kahden lapsen äiti. Asumme Nuottasaaressa. Työskentelen avoimessa päiväkodissa. Olen kulttuurilautakunnan jäsen ja toimin Keskusta-Heinäpään suuralueen yhteistyöryhmässä päivähoidon edustajana. Olen asukastupatoimikunnan puheenjohtaja sekä lapsi- ja nuorisotoimikunnan jäsen.
Asiat, jotka saavat minut toimimaan:
Sukupolvet kohtaavat
Viime keväänä kokoonnuimme ensimmäisen kerran Vihreässä talossa ja vaihdoimme yhteystietoja keskustan suuralueen toimijoiden kanssa. Paikalla oli alueen asukkaita, asukastuvan aktiiveja, päiväkotien edustajia, keskustan palvelutalon johtaja, Etran edustaja ja Merikosken hoivilta yhdyshenkilö.
Tämän tapaamisen jälkeen avoimen päiväkodin toimintaan tuli Seija- mummu ja Marjatta-mummu. He ovat olleet meidän kanssamme retkellä ja käyneet askartelemassa lasten kanssa. Viime keväänä avoimen päiväkodin kevätjuhla järjestettiin keskustan palvelutalon sisäpihalla. Paikalla oli koko avoimen väki eli noin satakunta lasta ja aikuista sekä palvelutalon asukkaat. Ilma oli kaunis ja tapahtuma erittäin lämminhenkinen ja onnistunut kaikin puolin.
Juhannusviikolla kävimme neljän päiväkodin voimin esiintymässä palvelutalon asukkaille eräänä kauniina kesäkuun päivänä. Suunnitelmissa on jatkaa toimintaa myös tänä keväänä ulkoilutapahtuman merkeissä.
Suurkoululle ehdoton ei!
Pienet yksiköt lähelle kotia - tämä koskee sekä koulua että päivähoitoa.
Verovarojen ohjaaminen kunnan palveluihin on oikeaa politiikkaa. Oikeiston ajama tuloksenteko ja tuottavuusajattelu eivät sovi päivähoitoon, kouluihin ja terveyden- ja vanhusten hoitoon.
Avoin varhaiskasvatus
Avoimen päiväkodin palvelut tulee taata myös tulevaisuudessa. Avointa päiväkotitoimintaa on jo pitkään kehitetty palvelemaan kotihoidossa olevien lasten perheitä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Toimintaan kuuluu olennaisena osana perheryhmät, joissa äidit, isät, mummut, papat käyvät viikoittain lasten kanssa. Palvelu on sekä vanhemmille että lapsille virkistävää ja kotona jaksamista tukevaa. Mikä tämän päivän murheellisten laulujen maassa voisi olla arvokkaampaa kuin olla mahdollistamassa lasten ja vanhempien yhdessä vietettyä aikaa?
Joukkoliikenne..
..on Oulussa surkealla tolalla ja häpeäpilkku. Linja-autoliikenteelle lisää rahaa ja oululaisille ihmisille mahdollisuus päästä pois autonratin takaa ilmaa saastuttamasta ja luonnonvaroja tuhlaamasta!
Kallioparkki: ei järjen hiventäkään koko hommassa!!!
